SUKUSEURA ERONEN RY

Toimintakertomus vuodelta 2010

 

Vaakunaviiva

I   Hallinto

 

Hallitus kokoontui kolme kertaa: 20.3. ja 29.5 Rantasalmen Ruusuhovissa, ja 25.9. ravintolakoulu Perhossa. Pöytäkirjaan laadittiin 48 §. Lisäksi pidettiin Ruusuhovissa 16. – 18.7. perinteiset sukujuhlat ja sukukokous, jossa valittiin hallinnon toimihenkilöt.

Puheenjohtajaksi valittiin Matias Eronen Espoosta, varapuheenjohtajaksi Matti K. Eronen Helsingistä ja hallituksen varsinaisiksi jäseniksi  Heikki Eronen Vesilahdesta, Marja-Lisa Rytilahti Lahdesta ja Maila Viberg Rantasalmelta. Hallituksen varajäseniksi valittiin Juhani Starczewski Jyväskylästä, Timo Eronen Joensuusta, Elina Kianto Savonlinnasta ja Tapio Eronen Rantasalmelta. Sukukokouksessa puhetta johti Eero Eronen Rantasalmelta ja pöytäkirjaa piti Heikki Eronen. Valintojen ohella sukukokouksen tärkein päätös oli uusien sääntöjen hyväksyminen.

Ravintolakoulu Perhossa 25.9. pidetyssä hallituksen kokouksessa sihteeriksi valittiin Heikki Eronen ja rahastonhoitajaksi Helena Eronen. Edelleen hallitus perusti talous-, sukukirja-, matkailu- ja lehtitoimikunnan. Taloustoimikuntaan valittiin Matias Eronen, Heikki Eronen ja Helena Turunen, sukukirjatoimikuntaan Matias Eronen, Marja-Liisa Rytilahti, kuvantajana Matti J. Eronen sekä tutkijajäsen Vilho Karuaho, matkailutoimikuntaan Matti K. Eronen, Maila Viberg ja Tapio Eronen ja lehtitoimikuntaan Matti K. Eronen päätoimittajana, Elina Kianto ja Juhani Starczewski avustajina Sukusivujen päivittäjäksi lupautui Tapio Eronen

Sukuseuraa Sukuseurojen keskusliitossa toista kauttaan edusti puheenjohtaja Matias Eronen.

 

II   Sukujuhlat

 

Vuoden 2009 aikana aloitettua valmistautumista Rantasalmen Ruusuhovissa pidettäviin sukupäiviin  jatkettiin intensiivisesti vuoden aikana. Juhlat aloitettiin perjantai-iltana 16.7. Paikalla oli osanottajia 40. Lauantaina kokoonnuttiin Rantasalmen kirkkoon sukuhartauteen ja laskettiin seppele sankarivainajien muistomerkille sekä yksi ruusu jokaisen kaatuneen Erosen muistokivelle.

Ruusuhovissa nautitun lounaan jälkeen pidettiin varsinainen sukukokous, jossa puheenjohtajana toimi Eero Eronen Rantasalmelta ja sihteerinä Heikki Eronen Vesilahdesta. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Irja Lohjama ja Olavi Eronen Haminasta. Kokoukseen osallistui 47 sukuseuran jäsentä.

 

Sukujuhlassa julkistettiin kulttuurikilpailujen tulokset. Kirjoituskilpailuun osallistui kaksi kirjoittajaa ja piirustuskilpailuun 3.  Kirjoituskilpailun voitti Elsa Eronen Kuopiosta ja toisen palkinnon sai Kerttu Eronen Tohmajärveltä. Piirustuskilpailujen ylemmässä  sarjassa II palkinnon sai  Iina Suhonen. Alemmassa sarjassa Paavo Mattila sai II palkinnon ja Riku Mattila III palkinnon. Valokuvauskilpailussa oli alle 15-vuotiaitten sarjassa yksi osallistuja kahdella kuvalla ja avoimessa sarjassa kaksi kilpailijaa yhteensä 11 kuvalla. Nuorten sarjan I palkinnon sai oona Pääskylä ja avoimen sarjan I palkinnon Siiri Korkeamäki ja II palkinnon Matias. Eronen. Sukukokouksen lopuksi  Maila Viberg, Marja-Liisa Rytilahti, Helena Turunen, Heikki Eronen ja Matti J. Eronen palkittiin SSK:n hopeisilla ansiomitaleilla.

Sukukokouksen jälkeen tehtiin kahdella linja-autolla kiertomatka Rantasalmelle.  Matkan aikana pidettiin myös retkikuvakilpailu, jonka voitti Ulla Eronen Kiteeltä.

Sukujuhlia jatkettiin iltakaronkalla Ruusuhovin navetan vintillä. Sunnuntaina pidettiin perinteiset sukuseuran golf-kilpailut., joihin osallistui neljä golfaajaa. Kilpailun voitti Jarmo Rytilahti 31 bogipisteellä, toisena oli Marja-Liisa Rytilahti 30 pisteellä, kolmantena Harri Eronen 29 pisteellä ja neljäntenä Marianne Eronen 14 pisteellä.

 

III   Julkaisutoiminta

 

Vuoden 2010 aikana uuden sukukirjan valmistelua jatkettiin. Sukulehden 2/2009 välissä olleella kyselykaavakkeella sai täydennettyä ja jatkettua sukuhaaraa aivan nykypäiviin asti. Kyselykaavakkeita palautetttiin yli 80 ja lisäksi sähköpostissa lähetettiin jälkipolvien tietoja. Tavoitteena oli saada sukukirja yhtenäiseksi sisällöltään ja varustettuna kahdella sisällysluettelolla ( Rantasalmi ja Pohjois-Karjala )Lisäksi kaikki sukutaulut on esitettävä kronologisessa järjestyksessä ja siksi kaikki taulut pitää koota samalla ohjelmalla.                                                                                              Valmistelutyötä varten nimetty toimikunta kokoontui 16.5. Lahden Karjusaaressa.. Toimikuntaan osallistuivat Marja-Liisa Rytilahti, Matias Eronen, Matti K. Eronen ja asiantuntijajäsenenä Vilho Karuaho Kajaanista. Hän on tehnyt kolme sukukirjaa, joten hänellä on osaamista ja kokemusta sukukirjan tekemisestä. Hän myös lupasi koota uuden kirjan sukutaulut omalla koneellaan.

Kevään aikana Vilho Karuaholle  toimitettiin sukuaineistoa ja toukokuun loppuun mennessä hän oli työstänyt 1224 taulua eli 227 sivua. Lahdessa pidetyssä kokouksessa tarkasteltiin Karuahon työstämää aineistoa, jossa henkilöistä oli mahdollisuuksien mukaan pyritty selvittämään koko elämänkaari. Toimikunta totesi hänen tehneen erinomaista työtä. Toimikunta päätti myös, että tyttärien suvuista nimen muututtua jatketaan vain lapsenlapsiin, koska muutoin kirja laajenisi aivan liikaa. Rantasalmen sukuhaaran tietojen keräämisessä avusti Marja-Liisa Rytilahti ja Pohjois-Karjalan Matias Eronen

Sukutaulut on tarkoitus saada valmiiksi vuonna 2011. Seuraavan vuoden aikana kootaan mukaan tulevia artikkeleita ja valokuvia. Tavoitteena on saada sukukirja valmiiksi  vuoden 2013 sukukokoukseen mennessä.

Vuoden alussa julkaistiin perinteisesti sukuseuran jäsenluettelolehti.

 

 

IV   Retket

                                                                                                                       Hallituksen kokoukset Rantasalmella , sukujuhlat Ruusuhovissa ja kiertoajelut Rantasalmella olivat kotiseuturetkiä. Ulkomaanretkiä ei tehty.

 

 

 

V   Jäsenistö

                                                                                                                 Jäsenluettelo päivitettiin 23.12.2010. Viimeinen käytetty numero oli 517 ja uusia jäseniä liittyi 22. Luettelossa oli 334 jäsenmaksunsa maksanutta ja 111 sen suorittamatta jättänyttä tai muutoin asian unohtanutta.

Ainaisjäseniä on 8. Sukumme kunniapuheenjohtaja on Teuvo Eronen Tohmajärveltä.

 

VI   Talous

 

Sukujuhlien talous onnistui hyvin. Tulos jäi vain 100 € tappiolliseksi. Myytäviä tuotteita vuoden lopussa seuraavasti: pinssejä 42, myyty ja lahjoitettu sukujuhlissa 12 kpl,  mansetinnappeja 28, myyty 1 ja yksi lahjoitettu arpajaisiin,, postimerkkiarkkeja 32,  myyty 14 ja postitukseen Matiakselle 1, Mallalle 1 ja Vilho Karuaholle 1 , jäljellä 15 arkkia, isännänviirejä 4, myyty 1, pöytäviirejä 10, myyty tai  lahjoitettu 5. Pienet lehtiöt lahjoitettu sukujuhlilla kaupantekijäisiksi. Isoja lehtiöitä myyty 3 ja 1 arpajaisiin. Inventaarioluettelo liitteenä.

 

9.4.2011                                                                        Hallitus

Vaakunaviiva