Uutisarkisto
Sukuseuramme "isä" on poissa
Sukuseuramme perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja, rakennusmestari Mauno Vilhelm Valtonen kuoli 20 kesäkuuta 2006 sairauden murtamana. Hän oli syntynyt Mynämäessä 22.5.1938. Hän valmistui rakennusteknikoksi Turussa 1959, jonka jälkeen hän työskenteli Turun tiepiirissä nuorempana rakennusmestarina eri työkohteissa ja suunnittelutehtävissä vuoteen 1961. Tämän jälkeen hän siirtyi vastaavaksi mestariksi Merikarvian sataman rakennustyömaalle. Vuonna 1963 hän muutti Laitilaan ja toimi siellä aina eläkkeelle jäämiseensä saakka vuoteen 1989 Laitilan kunnan rakennustoimiston kunnallisteknisen jaoston päällikkönä, maanrakennusmestarina. Vuonna 1998 hän muutti takaisin Mynämäkeen.
Mauno oli innokas sukututkija ja hänen yli kahdenkymmenen vuoden aikana tekemänsä tutkimustyö on ollut merkittävän laaja kattaen useita sukuhaaroja. Tämän työn innoittamana hän alkoi puuhata sukuseuramme perustamista, joka sitten vuonna 1994 pidetyllä kokouksella perustettiinkin. Seuran toiminnan aikana hän ehti myös koota ja julkaista kaksi sukuamme käsittelevää kirjaa. Ensimmäinen kirja nimeltään "Grundstenin suku" ilmestyi vuonna 2001 ja toinen teos nimeltään "Seppä - Frimanin suku" ilmestyi vuonna 2003.
Maunoa jäivät kaipaamaan vaimo Elvi, sisaret ja veljet sekä suuri joukko muita sukulaisia ja ystäviä. Kunnioittakaamme hänen muistoaan.
Sivun kuvat: ©2006-2010 Mikko Laihonen