Kainuun Moilaskansa
Kotoisat konnut, vieraat veräjät
Mikko Moilanen:
Tähän kirjan on koottu keskeisin anti siitä sukuperinteen keruusta, jonka Sukuseura Moilaset ry järjesti jäsenistölleen vuosina 1996-97. Muistelmat, pakinat, runot, sukutarinat, perhetaulut ja vanhat valokuvat kertovat kansanelämästä 1800-1900 Pohjois-Suomessa. Samalla teos on jatkoa ensimmäiselle sukukirjalle mukana on runsaasti Antti Moilasen jälkeläisiä viimeisen 150 vuoden ajalta.
1800-luvulla maamme talonpoikaisasutus koki suuria mullistuksia. Muuttoliike voimistui nopeasti Venäjälle, Amerikkaan ja Pohjois-Norjaan muutettiin suurin joukoin. Kirjassa kuvataan näiden siirtolaisiksi lähteneiden Moilasten elämänvaiheita ja kohtaloita.
Kirjan syntyyn ovat myötävaikuttaneet lukuisat Moilasuvun jäsenet niin Suomessa kuin ulkomailla. Lausun lämpimät kiitokseni kaikille sukuperinteen keruu- ja taltiointityössä mukana olleille. Lisätköön tämä kirja tuntemustamme laajan sukupiirimme menneisyydestä.
Kirjan sivumäärä on n.560 (tullut painosta huhtikuussa 1999).