
Toiminta
Ajankohtaista
Sukututkimus
Tuotteet
Liity jäseneksi
Palautelomake
Yhdistys
Hallitus
Seuran
säännöt
Toimintasuunnitelma
Kokoukset
Arkisto
Etusivu
|
MOISANDERIN SUKUSEURA RY /
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS
Aika 13.6.2009
Paikka Lahden Upseerikerho Hennala, Lahti
KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
1. Kokouksen avaus
Sukuseuran puheenjohtaja Timo Moisander avasi kokouksen klo 13.00.
2. Kokouksen puheenjohtajan valinta
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Moisander.
3. Kokouksen sihteerin valinta
Kokouksen sihteeriksi valittiin Tuula Kuisma.
4. Pöytäkirjantarkastajien valinta
Kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Seija Moisander
ja Kari Moisander.
5. Ääntenlaskijoiden valinta
Päätettiin, että kokouksen
pöytäkirjantarkastajat toimivat tarvittaessa kokouksen
ääntenlaskijoina.
6. Kokouksen osanottajat
Kokouksessa oli paikalla 75 henkilöä.
7. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todettiin kokous sääntöjen mukaisesti koolle kutsutuksi
ja päätösvaltaiseksi.
8. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys
VARSINAISET KOKOUSASIAT
9. Vuosien 2007-2008 tilinpäätös
Pekka Moisander esitteli tilinpäätöksen ja taseen
vuosilta 2007 ja 2008.
10. Vuosien 2007-2008 toimintakertomus
Timo Moisander luki hallituksen laatiman toimintakertomuksen vuosilta
2007 ja 2008.
11. Tilintarkastajien lausunto
Timo Moisander luki tilintarkastajien lausunnon vuosilta 2007 ja 2008.
12. Tilinpäätösten vahvistaminen ja vastuuvapauden
myöntäminen
Vahvistettiin tilinpäätökset ja myönnettiin
vastuuvapaus tilivelvollisille.
13. Toimintasuunnitelma 2010-2011
Timo Moisander esitti hallituksen laatiman toimintasuunnitelman
vuosille 2010-2011.
14. Jäsenmaksusta päättäminen
Päätettiin säilyttää jäsenmaksut
nykyisellään.
15. Talousarvion vahvistaminen
Vahvistettiin vuodelle 2010 ja 2011 laaditut talousarviot.
16. Puheenjohtajan valinta
Valittiin yksimielisesti sukuseuran nykyinen puheenjohtaja Timo
Moisander jatkamaan tehtävässään seuraavaksi
kaksivuotiskaudeksi.
17. Hallituksen jäsenten valinta
Nykyinen hallitus valittiin yksimielisesti jatkamaan
tehtävissään seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.
Hallituksen jäsenet ovat Hessi Moisander Helsinki, Kirsi Moisander
Leppävirta, Pirjo Moisander Helsinki, Raimo Moisander Vantaa ja
Tuula Kuisma Espoo. Varajäsenet ovat Paula Moisander Helsinki,
Pekka Moisander Ypäjä, Tenho Moisander Vaasa, Tarja Palonen
Ypäjä ja Heli Sjöberg Vantaa.
18. Tilintarkastajien valinta
Valittiin nykyiset tilintarkastajat ja varajäsenet uudelleen
seuraavaksi kaudeksi. Tilintarkastajat: Sara Moisander Helsinki ja Pasi
Moisander Vihti. Varalla: Mika Moisander Tampere ja Lea Tavast Nokia.
19. Muut kokouksessa esille tulevat asiat
Keskusteltiin sukujuhlan ajankohdasta. Pyritään jatkossa
välttämään päällekkäisyyttä
Karjala-liiton kesäjuhlien kanssa tai kokoontumaan samalla
paikkakunnalla kuin liiton kesäjuhlat.
20. Kokouksen päättäminen
Kokouksen puheenjohtaja Timo Moisander päätti kokouksen klo
13.50.
Takaisin alkuun
MOISANDERIN SUKUSEURA RY /
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS
Aika: 9.6.2007 klo 13.00
Paikka: Kupittaan Paviljonki, Turku
1. KOKOUKSEN AVAUS
Sukuseuran puheenjohtaja Timo Moisander avasi kokouksen.
2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN VALINTA
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Moisander.
3. KOKOUKSEN SIHTEERIN VALINTA
Kokouksen sihteeriksi valittiin Tuula Kuisma.
4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mary-Anne Moisander ja Lea
Tavast.
5. ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA
Päätettiin, että valitut pöytäkirjan
tarkastajat toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.
6. KOKOUKSEN OSANOTTAJAT
Todettiin kokouksen osanottajiksi 62 Moisanderin sukuseuran
jäsentä.
7. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kokous todettiin sääntöjen mukaan kokoon kutsutuksi ja
päätösvaltaiseksi.
8. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys.
9. VUOSIEN 2005-2006 TILINPÄÄTÖS
Rahastonhoitaja Pekka Moisander esitteli vuosien 2005 ja 2006
sukuseuran tilinpäätökset.
10. VUOSIEN 2005-2006 TOIMINTAKERTOMUS
Puheenjohtaja esitti sukuseuran toimintakertomuksen vuosilta 2006 ja
2007.
11. TILINTARKASTAJIEN LAUSUNTO
Puheenjohtaja luki tilintarkastajien lausunnot sukuseuran kirjanpidosta
vuosilta 2005 ja 2006.
12. TILINPÄÄTÖSTEN VAHVISTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN
MYÖNTÄMINEN
Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen esitetyssä
muodossa ja myönsi sukuseuran hallitukselle ja rahastonhoitajalle
täyden tili- ja vastuuvapauden.
13. TOIMINTASUUNNITELMA 2008-2009
Puheenjohtaja esitteli toimintasuunnitelman vuosille 2008-2009.
14. JÄSENMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN
Kokous päätti hallituksen esityksestä
säilyttää jäsenmaksut ennallaan: varsinainen
jäsen 10 €, puolisojäsen sekä samassa taloudessa asuva
yli 18-vuotias lapsi 5 €, ainaisjäsenmaksu varsinaiselta
jäseneltä 100 € ja puolisojäseneltä 50 €.
Alle 18-vuotiaat lapset ovat automaattisesti seuran
nuorisojäseniä eikä heiltä peritä
jäsenmaksua.
15. TALOUSARVION VAHVISTAMINEN
Rahastonhoitaja Pekka Moisander esitteli talousarvion vuosille 2008 ja
2009. Vahvistettiin esitetty talousarvio.
16. PUHEENJOHTAJAN VALINTA
Valittiin yksimielisesti seuran nykyinen puheenjohtaja Timo Moisander
jatkamaan tehtävässään myös seuraavan kauden.
17. HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA
Valittiin vanha hallitus ja varajäsenet jatkamaan sillä
muutoksella, että Pirjo Moisander siirtyy varsinaiseksi
jäseneksi ja Paula Moisander varajäseneksi.
Hallituksen jäsenet: Hessi Moisander Helsinki, Kirsi Moisander
Leppävirta, Pirjo Moisander Helsinki, Raimo Moisander Vantaa ja
Tuula Kuisma Espoo.
Varajäsenet: Paula Moisander Helsinki, Pekka Moisander
Ypäjä, Tenho Moisander Vaasa, Tarja Palonen Ypäjä
ja Heli Sjöberg Vantaa.
18. TILINTARKASTAJIEN VALINTA
Valittiin nykyiset tilintarkastajat ja varajäsenet uudelleen
seuraavaksi kaudeksi..
Tilintarkastajat: Sara Moisander Helsinki ja Pasi Moisander Vihti
Varalla: Mika Moisander Tampere ja Lea Tavast Nokia.
19. SUKUVAAKUNAN VALINTA
Hallitus oli saanut kaksi ehdotusta sukuseuran vaakunaksi (liite 8).
Molempia ehdotuksia oli muokattu vastaamaan mahdollisimman hyvin
heraldiikan sääntöjä.
Vaihtoehdoista äänestettiin ja valituksi tuli ehdotus
A, jonka oli jättänyt Tuula Kuisma. Valtuutettiin hallitus
hoitamaan vaakunan rekisteröintiä.
20. MUUT KOKOUKSESSA ESILLE TULEVAT ASIAT
Kunnioitettiin hetken hiljaisuudella 6.5.2007 poisnukkuneen sukuseuran
jäsenen Martti Moisanderin (Australia) muistoa.
21. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 14.05 ja lopuksi
kajautettiin vielä Karjalaisten laulu.
Takaisin alkuun
MOISANDERIN SUKUSEURA RY /
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS
Aika: 3.9.2005 klo 13.00
Paikka: Ravintola Pellava, Tampere
1. KOKOUKSEN AVAUS
Sukuseuran puheenjohtaja Kirsi Moisander avasi kokouksen ja toivotti
kaikki kokouksen osanottajat tervetulleiksi vuosikokoukseen.
2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN VALINTA
Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kirsi Moisander.
3. KOKOUKSEN SIHTEERIN VALINTA
Vuosikokouksen sihteeriksi valittiin Tuula Kuisma.
4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Lea Tavast ja Paula
Moisander.
5. ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA
Päätettiin, että pöytäkirjan tarkastajat Lea
Tavast ja Paula Moisander toimivat tarvittaessa
ääntenlaskijoina.
6. KOKOUKSEN OSANOTTAJAT
Todettiin kokouksen osanottajiksi 74 paikalla ollutta Moisanderin
sukuseuran jäsentä.
7. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kokous oli kutsuttu koolle sääntöjen
määräämällä tavalla. Todettiin kokous
laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
8. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys.
9. VUOSIEN 2003-2004 TILINPÄÄTÖS
Hallituksen jäsen Hessi Moisander esitteli seuran tuloslaskelman
vuosilta 2003 ja 2004.
10. VUOSIEN 2003-2004 TOIMINTAKERTOMUS
Seuran puheenjohtaja Kirsi Moisander esitteli vuosien 2003-2004
toimintakertomuksen.
11. TILINTARKASTAJAN LAUSUNTO
Todettiin, että sukuseuran tilintarkastusmateriaali on kadonnut
postissa matkalla tilintarkastajilta rahastonhoitajalle. Luettiin
tilintarkastuskertomus, jonka kokouksessa läsnä ollut
tilintarkastaja Sara Moisander myös allekirjoituksellaan todisti
oikeaksi.
12. TILINPÄÄTÖSTEN VAHVISTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN
MYÖNTÄMINEN
Vuosikokous päätti vahvistaa tilinpäätöksen
esitetyssä muodossa ja myönnettiin sukuseuran hallitukselle
2003-2004 täysi tili- ja vastuuvapaus.
13. TOIMINTASUUNNITELMA 2005-2006
Käytiin evästyskeskustelu seuraavan kauden
toimintasuunnitelmaa varten.
Kokousväki toivoi vuosittaisen sukujuhlan järjestämisen
jatkuvan, sen sijaan retkien järjestämistä ei pidetty
yhtä tärkeänä koska Karjalan retkiä
järjestää moni muukin taho.
Äänestettiin seuraavan vuosikokouksen pitopaikasta ja eniten
ääniä sai Lappeenranta. Päätettiin
järjestää seuraava vuositapaaminen Lappeenrannassa.
14. JÄSENMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN
Kokous päätti pitää jäsenmaksun entisen
suuruisena eli varsinaiselta jäseneltä 10 €, puolisolta ja
samassa taloudessa asuvalta lapsijäseneltä 5 € sekä
ainaisjäsenmaksu 100 € (puolisojäsen 50 €). Alle
18-vuotiaat lapset ovat automaattisesti seuran nuorisojäseniä
eikä heiltä peritä jäsenmaksua.
15. TALOUSARVION VAHVISTAMINEN
Vahvistettiin seuran talousarvio vuosille 2006 ja 2007.
16. PUHEENJOHTAJAN VALINTA
Valittiin seuran uudeksi puheenjohtajaksi kaudelle 2005-2007 Timo
Moisander Helsingistä.
17. HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA
Hallituksessa jatkavat Hessi Moisander Helsingistä ja Paula
Moisander Vantaalta. Uusiksi varsinaisiksi jäseniksi valittiin
Kirsi Moisander Leppävirralta, Raimo Moisander Vantaalta ja Tuula
Kuisma Espoosta. Varajäseniksi valittiin Pekka Moisander
Ypäjältä, Pirjo Moisander Helsingistä, Tenho
Moisander Vaasasta, Tarja Palonen Ypäjältä ja Heli
Sjöberg Vantaalta.
18. TILINTARKASTAJIEN VALINTA
Valittiin sukuseuran tilintarkastajina jatkamaan Sara Moisander
Helsinki ja Pasi Moisander Vihti, varalle valittiin Mika Moisander
Tampere ja Lea Tavast Nokia.
19. MUUT KOKOUKSESSA ESILLE TULEVAT ASIAT
Veikko Juhani Moisander ilmoitti lahjoittavansa seuralle itse
valmistamansa puheenjohtajan nuijan.
20. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Kokouksen päätteeksi vietettiin hiljainen hetki sukuseuran
poisnukkuneiden jäsenten muistolle.
Lopuksi laulettiin Karjalaisten laulu ja puheenjohtaja päätti
kokouksen klo 14.00.
Takaisin
alkuun
MOISANDERIN
SUKUSEURA RY
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN
VUOSIKOKOUS
Aika 24.8.2003 klo 14.00
Paikka Vanajanlinna,
Hämeenlinna
1. KOKOUKSEN AVAUS
Sukuseuran puheenjohtaja Kirsi Moisander toivotti kaikki kokouksen
osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.
2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN VALINTA
Puheenjohtajaksi valittiin sukuseuran puheenjohtaja Kirsi Moisander.
3. KOKOUKSEN SIHTEERIN VALINTA
Sihteeriksi valittiin sukuseuran sihteeri Tuula Kuisma.
4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Paula Moisander ja Timo
Moisander.
5. ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA
Ääntenlaskijoiksi valittiin Paula Moisander ja Timo Moisander.
6. KOKOUKSEN OSANOTTAJAT
Todettiin kokouksen osanottajiksi 111 paikalla ollutta Moisanderin
sukuseuran jäsentä.
7. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja
päätösvaltaiseksi.
8. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys.
9. VUOSIEN 2001-2003 TILINPÄÄTÖS
Rahastonhoitaja Pekka Moisander esitteli seuran tuloslaskelman
(pöytäkirjan liite).
10. VUOSIEN 2001-2003 TOIMINTAKERTOMUS
Puheenjohtaja esitteli vuosien 2001-2003 toimintakertomuksen.
Toimintakertomus hyväksyttiin sellaisenaan (pöytäkirjan
liite).
11. TILINTARKASTAJAN LAUSUNTO
Luettiin tilintarkastajien lausunto (pöytäkirjan liite).
12. TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN
MYÖNTÄMINEN
Vuosikokous myönsi sukuseuran hallitukselle 2001-2003 täyden
tili- ja vastuuvapauden.
13. TOIMINTASUUNNITELMA 2003-2005
Käytiin evästyskeskustelua uuden tässä kokouksessa
valittavan hallituksen toimintasuunnitelmaa varten. Kesällä
2004 järjestettävälle Karjalan retkelle ilmoittautui
innokkaita lähtijöitä ja toivottiin myös sukujuhlan
järjestämistä elo-syyskuun vaihteessa 2004
Helsingissä. Lisäksi todettiin sukututkimuksen jatkuvan ja
tähtäävän sen julkaisemiseen.
14. JÄSENMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN
Päätettiin pitää jäsenmaksut entisen
suuruisena eli varsinaiselta jäseneltä 10 €, puolisolta ja
samassa taloudessa asuvalta lapsijäseneltä 5 € sekä
ainaisjäsenmaksu 100 €. Alle 18-vuotiaat lapset ovat
automaattisesti seuran nuorisojäseniä eikä heiltä
peritä jäsenmaksua.
15. TALOUSARVION VAHVISTAMINEN
Esitettiin seuraavan toimikauden talousarvion vahvistamista
kirjallisella menettelyllä. Esitys hyväksyttiin.
16. SEURAN VIRALLISTEN SÄÄNTÖJEN TOTEAMINEN
Todettiin, että Patentti- ja rekisterihallituksen
yhdistysrekisterissä 25.2.2002 vahvistettujen
sääntöjen mukaan seuran hallituksen toimikausi on kaksi
kalenterivuosi. Esitetään sääntöjen
muuttamista kirjallisella menettelyllä siten, että
hallituksen toimikaudeksi määritellään
vuosikokousten välinen aika. Esitys hyväksyttiin.
17. PUHEENJOHTAJAN VALINTA
Seuran nykyinen puheenjohtaja Kirsi Moisander Leppävirralta
valittiin yksimielisesti jatkamaan seuran puheenjohtajana.
18. HALLITUKSEN JÄSENTEN VALINTA
Hallituksessa jatkavat Hessi Moisander Helsingistä, Kalevi
Moisander Ypäjältä, Matti Moisander Hollolasta ja Paula
Moisander Helsingistä sekä uusina jäseninä Pirjo
Moisander Helsingistä ja Timo Moisander Helsingistä.
Varajäseniksi valittiin Mirja Hokkanen Emäsalosta, Pekka
Moisander Ypäjältä, Raimo Moisander Vantaalta, Tarja
Palonen Ypäjältä ja Virve Heininen Espoosta.
19. TILINTARKASTAJIEN VALINTA
Valittiin tilintarkastajiksi Sara Moisander Helsingistä ja Pasi
Moisander Espoosta, varalle Tenho Moisander Vaasasta ja Mika Moisander
Tampereelta.
20. VAAKUNAN SUUNNITTELUKILPAILUN JULISTAMINEN
Julistettiin kilpailu sukuseuran suunnittelusta. Tarkemmat ohjeet
julkaistaan seuran www-sivuilla ja ne voi tilata myös seuran
puheenjohtajalta. Toteutettavan ehdotuksen tehnyt palkitaan seuran
ainaisjäsenyydellä.
21. MUUT KOKOUKSESSA ESILLE TULEVAT ASIAT
Muita esille tulleita asioita ei ollut.
22. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15.25.
Takaisin
alkuun
MOISANDERIN SUKUSEURAN PERUSTAMISKOKOUS
Aika 1.9.2001
Paikka Urpolan Kartano Humppila
1. KOKOUKSEN AVAUS
Kalevi Moisander Kangasalta avasi kokouksen ja toivotti kaikki
tervetulleiksi.
2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
Valittiin perustamiskokouksen puheenjohtajaksi Pekka Moisander
Ypäjältä ja sihteeriksi Tuula
Kuisma Espoosta.
Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Tarja Moisander Turusta
ja Lempi Kuisma Joensuusta. He toimivat tarvittaessa myös
ääntenlaskijoina.
3. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kokouksesta oli sovittu alustavassa perustamiskokouksessa 19.5.2001
Helsingissä ja kokouskutsu julkaistiin kaksi kertaa
Karjala-lehdessä ja kerran Helsingin Sanomissa sekä
Ypäjäläisessä. Koska kokouspaikalle oli saapunut
toistasataa Moisanderia tai sukuun kuuluvaa todettiin kokous
lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4. SUKUSEURAN PERUSTAMINEN
Päätettiin perustaa Moisanderin sukuseura, jonka
kotipaikkakunta on Ypäjä.
Sukuseuran perustamiskirjan allekirjoittivat
valmistelevan työryhmän jäsenet Kalevi Moisander
(Kangasala), Kalevi Moisander (Ypäjä), Kirsi Moisander,
Pekka Moisander, Terttu Moisander-Mäkinen, Lempi Kuisma ja
Tuula Kuisma sekä seitsemänkymmentä muuta
perustamiskokouksen osanottajaa.
Todettiin, että seura on tarkoitus rekisteröidä.
5. SEURAN SÄÄNTÖJEN HYVÄKSYMINEN
Puheenjohtaja esitteli kohta kohdalta alustavat säännöt,
jotka oli laadittu Sukuseurojen liiton mallisääntöjen
mukaan. Hyväksyttiin esitetyt säännöt sillä
lisäyksellä, että hallituksen jäsenille valitaan
myös varajäsenet.
6. HALLITUKSEN MUODOSTAMINEN
Esitysten perusteella valittiin yksimielisesti sukuseuran hallituksen
puheenjohtajaksi Kirsi Moisander Leppävirralta ja
varapuheenjohtajaksi Kalevi Moisander Kangasalta.
Hallituksen jäseniksi valittiin Hessi Moisander Helsingistä,
Kalevi Moisander Ypäjältä,
Matti Moisander Hollolasta, Paula Moisander Vantaalta ja Terttu
Moisander-Mäkinen Vahdosta sekä varajäseniksi Mirja
Hokkanen Emäsalosta, Maria Hyytiäinen Turusta, Pekka
Moisander Ypäjältä, Pirjo Moisander Helsingistä ja
Tarja Palonen Ypäjältä.
7. TILINTARKASTAJIEN VALINTA VUOSILLE 2001-2003
Seuran tilintarkastajiksi valittiin Pasi Moisander Espoosta ja Timo
Moisander Helsingistä, varalle Tenho Moisander Vaasasta ja Mika
Moisander Tampereelta.
8. JÄSENMAKSU JA LIITTYMISMAKSU
Keskusteltiin jäsenmaksun suuruudesta ja liittymismaksun
tarpeellisuudesta.
Todettiin yksimielisesti, että erillistä liittymismaksua ei
peritä. Seuran jäsenmaksuksi vahvistettiin varsinaiselta
jäseneltä 10 euroa/vuosi ja puolisojäseneltä 5
euroa/vuosi. Alle 18-vuotiaat voivat liittyä seuraan
nuorisojäseninä ilman vuosimaksua, mutta
sääntöjen mukaan heillä ei ole
äänestysoikeutta seuran vuosikokouksessa.
9. TOIMINTASUUNNITELMA
Velvoitettiin hallitus käynnistämään
jäsenkeräystä ja seuran toimintaa kokouksessa
hyväksyttyjen sääntöjen puitteissa.
10. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen ja pyysi kokouksen osanottajia
täyttämään jaetut sukutietokaavakkeet ja
täydentämään niihin myös yhteystietonsa.
Takaisin alkuun
|