Arvoisat Muhoset.
Hyvät suvun eri haarojen jäsenet. Kaukaiset ja läheiset sukulaiset!
Olen saanut miellyttävän ja samalla kunniakkaan tehtävän toivottaa Teidät tervetulleeksi Muhosten suvun ensimmäiseen suureen sukujuhlaan ja sukukokoukseen, perustamaan Muhosten sukuseuraa.
Tänään tänne Kerimäelle, Kerimaahan itäisen Suomen kauniin luonnon keskelle.
Meitä on saapunut suuri joukko sukumme jäseniä eri puolilta Suomea. Edesmennyttä
legendaarista radioselostajaa lainaten, voisi sanoa että "Ilmassa on suuren juhlan tuntua!".
Voimme vaihtaa mielipiteitä, kysellä ja kertoa kuulumisia ja tutustua eri tahoilta tulleisiin sukumme jäseniin.
Kiinnostuminen omista juurista ja oman suvun menneisyydestä on viime aikoina kasvanut voimakkaasti. Kiireisen nykyihmisen elämään on tullut mukaan uudenlaisia arvoja ja tarve omien sukujuurien ja menneisyyden tutkimiseen on lisääntynyt. Niinpä erilaisten sukututkimusten tekemisestä ja sukuselvitysten laatimisesta on tullut monelle mieluisa ja aikaa sekä varoja vievä harrastus.
Myös monet kansalaisopistot ovat järjestäneet ahkerasti sukututkimuskursseja, ja niille osallistuminen onkin ollut kuulemani mukaan vilkasta.
Olen saanut viime aikoina runsaasti postia ja puhelinsoittoja eripuolilta Suomea sukumme jäseniltä. Joista kaikista tässä yhteydessä Parhaat kiitokseni!
Näistä yhteydenottajista monet ovat kertoneet omista tai jonkun tuttavan tekemistä sukututkimuksista tai selvityksestä ja niitten tuloksista. Nämä ovat olleet erittäin mielenkiintoista ja mukavaa, sekä rohkaisevaa palautetta. Olisi hienoa, jos näitä eripuolilla tehtyjen tutkimusten aineistoja voisi koota yhteen ja tällä tavoin keskitetysti hyödyntää mahdollista laajempaa tutkimusta, tai peräti sukukirjan kokoamista ja tekemistä varten. Nykyiseen tietokoneaikaan tämän pitäisi olla entistä helpompaa ja samalla helpommin hyödynnettävää.
Oman sukuhaarani tutkiminen ja selvitys yltää tällä hetkellä vuoteen 1674 saakka. Eli 325 vuotta, se on pitkä aika. Sukupolvina mitattuna, lastenlapset huomioiden 10 sukupolvea.
Israel 1670-1674
Pekka (Petter) 1710
Israel 1737
Israel 1782
Olli 1823
Juhana 1875
Olli 1902
Timo 1940
Heli, Tarja, Anna-K 1963 - 1966 - 1977
Henni 1985
Ville 1986
Niina 1988
Hanna 1990
Muhonen nimestä on toki vanhaa tietoa laajoilta alueilta muualtakin mm. Savosta, Pohjois-Karjalasta, Pohjanmaalta ja Keski-Suomesta.
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet kirjassa kerrotaan, että tuossa läheisessä Haapalan kylässä, tästä paikasta vain muutaman kilometrin päässä on ollut 2 ruokakuntaa Muhosia vuonna 1541 ja samalta vuodelta löytyy merkintä, että Juvan Vesikansan neljänneksessä, elikkä Saimaan saaristoon kuuluvalla alueella on asunut Muhosen ruokakunta.
Nämä molemmat tiedot tukevat aika vahvasti sitä perimätietoa jonka mukaan ensimmäiset Muhoset olisivat olleet Olavinlinnan rakentamiseen 1400-luvun lopulla osallistunutta, Baltiasta tullutta ammattiväkeä. Ajallisesti ja maantieteellisesti ajateltuna tämä on ainakin täysin mahdollista.
Muhosia on sittemmin levinnyt mm. siten, että Kannonkoskella on vuoden 1571 suurta hopeaveroa maksanut Hendrich Muhoinen ja Reisjärvellä 1618 Henrik Muhoinen sekä Karstulassa Simo Muhonen 1610. Saman kirjan tietojen mukaan nimen levikin pääalueet ovat edelleen Itä-Savossa ja Keski-Suomen länsiosissa.
Mitä tulee sukunimemme merkitykseen ei nimen alkuperästä tässä vaiheessa ole varmaa tietoa käytettävissä. Sukunimet-kirjan mukaan nimi Saattaisi olla peräisin muinaisgermaanisesta nimestä Muha, joka on peräsin n. vuodelta 400. Yhteisellä sukunimellämme on vanhat ja vankat perinteet joita meidän tämän päivän ihmisten tulisi vaalia tarkoin.
Nyt elämme tätä päivää. Meillä on yhdessä paremmat edellytykset tutkia menneisyyttämme ja vaalia näitä perinteitä jos niin vain haluamme.
Kun muutama vuosi sitten herättelimme ajatusta sukuseuran perustamisesta, asia ei tahtonut millään lähteä eteen päin. Tuntui mahdottomalle perustaa sukuseura yhden sukuhaaran toimesta. Se olisi ollut varmaankin lähinnä kantovesaan tai oksapistokkaaseen verrattava ilmiö. Ei kokonainen sukupuun haarasto ja oksisto. Niinpä lähestyimme muulla vaikuttaviin sukumme edustajiin ja tiedustelimme heidän mielipidettään asiaan. Asia sai kaikkialla myönteisen ja innostuneen vastaanoton: saimme aikaan työryhmän joka on valmistellut tätä tämän päivän sukujuhlaa.
Työryhmän jäsenille jotka ovat aikaansa ja vaivojaan säästämättä osallistuneet juhlamme valmisteluun ja järjestelytyöhön, haluan osoittaa mitä parhaimmat kiitokset ! Satoja kilometrejä kokousmatkoja ja lukuisia puhelinsoittoja on kuulunut työryhmäläisten ohjelmaan viimeisen vuoden aikana.
Samoin kiitämme myöskin tämän Hotellikylä Kerimaan emäntää (sukumme jäsen) Aija Broms-Muhosta näistä paikallisista käytännön järjestelyistä. Kiitoksia meiltä kaikilta Aija-rouva. Etenkin hyvästä ruuasta ja kahveista.
Karstulan, Kinnulan, Reisjärven, Tampereen, Turun, Helsingin, Kouvolan ym. seutujen Muhoset : vaikka olisimme halunneet, emme saaneet teitä työryhmäämme mukaan, koska meillä ei ollut henkilökohtaista konkreettista yhteystietoa kehenkään teistä.
Nyt tästä on hyvä jatkaa.
Olemme kaikki iloisia siitä että olette pitkistäkin matkoista tulleet tänne meitä ja toisianne tapaamaan. Varmaankin täällä sattuu useita saman nimisiä henkilöitä juttukavereiksi. Silloin voi hyvin kysellä "Mistäpäin sinä oikein tulet ja kuka oikein olet?". Pääasia on, että olemme saaneet pään tällä tavoin avatuksi suvun yhteiselle kanssakäymiselle. Nyt voimme kehitellä yhteistä toimintaa ja tehdä seuraavan kerran kokoontuessamme kaiken paremmin.
Hyvät Muhosen suvun jäsenet! Vielä kerran, Olkaa lämpimästi tervetulleita tänne Kerimäelle viettämään ensimmäistä yhteistä sukujuhlaamme ja pitämään sukukokousta ja perustamaan sukuseuraa.