Sukuyhdistyksen toimintasäännöt

I Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta-alue ja kieli

Yhdistyksen nimi on Myllylän Sukuyhdistys ry ja kotipaikkana
Anjalankosken kaupunki Kymen läänissä. Toiminta-alueena on
koko Suomi ja yhdistyksen kieli on suomi.
Yhdistys on perustettu 27.11.1989.

II Yhdistyksen tarkoitus

Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä ja jäsenten
yhteenkuuluvuuden tunnetta.

III Tarkoituksen toteuttaminen

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys kerää Myllylän sukuun
liittyviä muistoja, perimätietoja ja esineitä. Yhdistys voi
hankkia kiinteätä ja irtainta omaisuutta sekä ylläpitää rahastoja.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys hankkii varoja järjestäen
keräyksiä ja arpajaisia sekä harjoittaa julkaisutoimintaa.

IV Yhdistyksen jäsenet

Yhdistyksen jäseniksi pääsevät kaikki Anjalasta lähtöisin olevan
Myllylän suvun jäsenet, myöskin avioliiton kautta sukuun tulleet
henkilöt. Suvun jäsenistä pidetään sukukirjaa, josta käy selville
syntymäaika, vihkiminen, kuolinaika.

Yhdistyksen jäseniltä ei kanneta jäsenmaksua.

Yhdistyksen kunniajäseniksi voidaan sukutoimikunnan esityksestä
sukukokouksen päätöksellä kutsua yhdistyksen toiminnassa
erikoisesti ansioituneita suvun jäseniä.

V Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen varsinainen sukukokous pidetään joka neljäs vuosi
kesällä mikäli mahdollista suvun kantasijoilla Anjalan
Korvenkylässä tai sukutoimikunnan määrittämässä paikassa.

Sukukokous kutsutaan koolle tiedottamalla siitä suvun jäsenille
kirjeitse tai lehti-ilmoituksella viimeistään kolme viikkoa ennen
kokousta.

Yhdistyksen sukukokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. kokouksen avaus

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytä-
kirjantarkastajaa ja tarvittavat kaksi ääntenlaskijaa

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys

5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien
lausunto neljältä edelliseltä kalenterivuodelta

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä neljältä edelliseltä tilikaudelta

7. vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarviot

8. valitaan sukutoimikunnan jäsenet, 7 kpl,
seuraavaksi neljäksi vuodeksi

9. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä,
tilintarkastajien toimikausi on neljä vuotta

10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen
vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti
ilmoitettava niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää
kokouskutsuun.

Yhdistyksen ja sukutoimikunnan kokouksista on pidettävä
pöytäkirjaa. Yhdistyksen kokousten pöytäkirjat on kokouksen
puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen
tarkastajien tarkastettava.

VI Yhdistyksen hallinto

Yhdistyksen toimintaa johtaa sukukokous.

Yhdistyksen taloudenhoidosta sekä omaisuudesta huolehtii ja vastaa
sen hallituksena sukutoimikunta.

Sukutoimikuntaan kuuluvat sukukokouksen valitsemat seitsemän
jäsentä. He valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan,
varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan. Sukutoimikunta
on päätösvaltainen kun neljä jäsentä osallistuu kokoukseen
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna.

Sukutoimikunta vastaa sukututkimuksen käytännön toimenpiteistä ja
sukukirjan täydentämisestä.

Sukutoimikunta toimii yhdistyslain mukaisesti niin että se laatii
toimintasuunnitelman, talousarvion ja toimintakertomuksen sekä
tilinpäätöksen kustakin toimintavuodestaan.

Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.

Yhdistyksen nimen kirjoittavat sukutoimikunnan puheenjohtaja tai
varapuheenjohtaja yhdessä joko sihteerin tai rahastonhoitajan
kanssa.

VII Muita määräyksiä

Näiden sääntöjen muuttamisesta voidaan päättää sukukokouksessa
yksinkertaisella äänten enemmistöllä jos sukutoimikunta on
ehdotuksen kahdessa peräkkäisessä kokouksessaan hyväksynyt.

Yhdistyksen purkamisesta päättää sukukokous. Tällöin on
yhdistyksen varat käytettävä kotiseutututkimustyön edistämiseksi
sukukokouksen lähemmin määräämällä tavalla.

Sen lisäksi, mitä näissä säännöissä on määrätty, noudatetaan
voimassa olevan yhdistyslain määräyksiä.

 

|Etusivu | Toimintasäännöt | Suvun historia | Tulevia tapahtumia |
| Sukujuhlat | Sukutoimikunta | Päivitä tietosi | Yhteystiedot |