Ortodoksisukujen Tutkijapiiri r.y.



Ortodoksisukujen Tutkijapiiri r.y. perustettiin vuonna 1993 edistämään ortodoksisukujen tutkimusta ja auttamaan jäseniään tuossa tehtävässä. Jäseniä yhdistyksessä on noin satakaksikymmentä .

Yhdistyksen hallitus koostuu puheenjohtajasta ja enintään kuudesta hallituksen jäsenestä, näiden lisäksi hallitus voi halutessaan kutsua tehtäviin muita toimihenkilöitä. Puheenjohtajina ovat näiden vuosien aikana toimineet Metropoliitta Leo, Jaakko Haltia ja Johannes Sidoroff.

Vuosien varrella tutkijapiirin jäsenet ovat yhdessä käyneet tutustumassa mm. Helsingin Yliopiston kirjastoon, Mikkelin maakunta-arkistoon, Kouvolan maanmittaustoimistoon, Uudenmaan maanmittaustoimistoon, Suomalaisen kirjallisuuden seuran kansanrunous-, kuva-, äänitearkistoon ja kirjastoon, Kansallisarkistoon (ent. Valtionarkisto), Suomen Sukututkimusseuran kirjastoon, Sota-arkistoon, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimiarkistoon, Väestörekisterikeskukseen, Helsingin Ortodoksiseen hautausmaahan Työväen arkistoon ja Pietarin valtionarkistoihin.

Yhdistyksen vaali- ja vuosikokousten yhteydessä on aina ollut esitelmätilaisuuksia, yleensä kaksi esitelmää, jotka aiheeltaan ovat liittyneet ortodoksisten sukujen tutkimiseen, ortodoksiseen kulttuuriin tai historiaan.

Vuosien aikana yhdistys on järjestänyt useita sukututkimuskursseja, joilla on perehdytty nimenomaan ortodoksisukujen tutkimiseen. Kursseja järjestetään edelleen. Kurssien vetäjänä toimii Hum. Kand. Tuula Kiiski, Joensuusta. Hän on myös kirjoittanut sukututkimusoppaaseen "Sukututkimus askel askeleelta" (ilm. v. 1999) ortodoksisukujen tutkimusta koskevan osan. Opasta on saatavana Suomen Sukututkimusseuran kirjakaupasta.

Yhdistyksen jäsenmaksu on vuonna 2010 ainaisjäsenille 150 € ja vuosijäsenille 15 €. Halutessasi liittyä Ortodoksisukujen Tutkijapiiriin, maksa jäsenmaksu yhdistyksen tilille 800010-70132403 ja liitä tiedotuksia osaan nimesi ja osoitteesi, jotta voit saada postiamme.

Tervetuloa ortodoksisukujen tutkijoiden joukkoon!
 



Ortodoksisukujen Tutkijapiiri r.y:n hallitus:
  

Puheenjohtaja
Johannes Sidoroff
Tarhamäenkuja 7
05400 Jokela
johannes.sidoroff (at) pp1.inet.fi
Puh. 09-417 2576

Varapuheenjohtaja
Jaakko Koskivaara
Koivikkotie 29 D 67
00630 Helsinki
Puh. 050-512 0614

Rahastonhoitaja
Maj Ekman
Metsäläntie 24 A 10
00320 Helsinki
Puh. 09-587 3539

Ester Hopea
Alkutie 1 A
00660 Helsinki
Puh. 09-724 4734
040-764 1929

Tyyne Pirkko Pääkkö
Jäkälätie 2 B 16
00730 Helsinki
tyynepp (at) hotmail.com
Puh. 09-386 6771
050-563 8827

Pentti Volotinen
Käräjätuvankuja 2 K 38
00690 Helsinki
pentti.volotinen (at) netsonic.fi
Puh. 09-754 1542
050-420 1288