Päivitetty 13.09.2010

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Kotiseutuneuvos Esko A. Paju SSS ry:n kunniajäseneksi

Artikkeli on julkaistu myös jäsentiedotteessa 1/2002. Kirjoittaja Kaija Salminen.

 

Salon Seudun Sukututkijat ry. kutsui loppuvuodesta 2001 kunniajäsenekseen kotiseutuneuvos Esko A. Pajun. Kunniajäsenyydelle on vankat perusteet: Esko Paju on vuosikymmenet tehnyt ansiokkaasti karjalaista ja myös salonseutulaista perinnetyötä keräämällä järjestelmällisesti lehtileikkeitä, valokuvia ym. dokumentteja sekä erityisesti tekemällä murre- ym. haastatteluja ja videonauhoituksia. Laajoiksi paisuneita kokoelmiaan varten Esko Paju osti 1980-luvun loppupuolella asuintalonsa kerhotilan, joka toimii nykyisin Perinnepirttinä. Kokoelmiin ensi kertaa tutustuva voi vain hämmästellä aineiston määrää: 

Perinnepirtti
Erkki Partanen (vas.) ja Kalevi Launiainen perinnepirtin kokoelmien äärellä.
 

Kokoelmia ylläpitää ja kehittää edelleen Salon Karjalainen Perinneyhdistys ry., jonka perustajajäsen Esko Paju on. Pienen yhdistyksen aktiivijäsenistä ovat usein paikalla Erkki Partanen, Jenny Manelius ja Kalevi Launiainen, jotka auliisti esittelevät Perinnepirttiä, opastavat aineiston käytössä ja jatkavat perinteen tallentajina jo yli 80-vuotiaan Esko Pajun työtä. Erkki Partanen luetteloi parhaillaan kokoelmien kirjoja tietokoneelle. Kalevi Launiainen kertoo, että haastatteluja tehdään edelleen. Sitä varten Perinnepirtissä on videokameroita, editointilaitteet, valokuvapimiö ym. tarvittavia laitteita sekä pari tietokonetta. 

Perinneyhdistys toimii kokonaan lahjoitusten ja avustusten varassa, mm. Uusikirkkosäätiö ja Kannelsäätiö ovat avustaneet toimintaa. Tietokoneet on saatu lahjoituksina, ja osan kameroista ja muista laitteista jäsenet ovat ostaneet omalla kustannuksellaan. Pääasiassa perinteen tallennusta tehdään talkoovoimin. Uusia jäseniä yhdistykseen toivotaan ikään, säätyyn, heimoon ym. katsomatta. 

Kokoelmiin voi tutustua paikan päällä, mutta aineistoa lainataan myös kotiin. Perinnepirtissä on avoimet ovet joka kuukauden 1. keskiviikkona klo 12 - 15, mutta vierailijat ovat tervetulleita myös muuna aikana. Paikalla ollaan lähes joka päivä. Käynnistä voi sopia Kalevi Launiaisen kanssa, puh. (02)7332135. 

Kaija Salminen 

 

Uusimmat päivitykset


Suvustaja 2/2010

Neljännesvuosisata sukututkimusta Salossa, historiikki - Lue lisää

Sukututkijoitte keväne reissu Eero Kallion kertomana. Ensmätteks mentti Turu Koroissi, vanha piispakirko jäämistöi kattoma.- Lue lisää...

Harri Lintula — lähikuvassa puheenjohtaja - Lue lisää...

Meijerioppia Salon seudulla - Inkereen meijerikoulu 1875 - 1882. Maija Vainion kertomus meijerikoulusta - Lue lisää...

Perukirja vuodelta 1751. Vesa Hänninen perehdyttää perukirjojen tutkimiseen - Lue lisää...

Halikon Hakoniskat sukututkijan silmin. Seija Rannikko-Iltanen sitoo tarua todellisuuteen - Lue lisää...

Elävän leskiä ja kaksinnaimista.-Hanna-Maija Saarimaan jännityskertomus tutkimuksistaan - Lue lisää...

Kuka oli vääpeli Nils Qvist? Kaija Salmisen keräämiä korjauksia Nils Qvistin sukuun - Lue lisää...

 

Uutta sivuillamme

Hallituksen kokoonpano vuonna 2012 ja yhteystiedot - Lue lisää...

Kirjaluettelo päivitetty 7.12.2011 - Lue lisää...

Korjauksia ja lisäyksiä esipolvitauluihin - Lue lisää...

Artikkeli 'Raul Roineen pienoiselämäkerta' on korjattu ja täydennetty - Lue lisää...

Jäsentiedotteiden keskiaukeamalla julkaistuja sukutauluja - Lue lisää...

Vanhojen käsialojen tulkintaa. Helpottaaksemme vanhojen käsialojen tulkinnoista kertovien artikkeleiden löytämistä sivustostamme, olemme keränneet ne omaksi luettelokseen Tietopankki-osioon. - Lue lisää...

Muita linkkejä


©2011 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi