Päivitetty 12.09.2010

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Torpat ja torpparit

Sammatti

Tätä artikkelisarjaa ei ole julkaistu jäsentiedotteissamme. Sammattilaisten torppien ja torpparisukujen tiedot on koonnut Toivo Haatio ( toivo.haatio[e]teknologiateollisuus.fi ). Alla olevat saatesanat on lainattu hänen ensimmäisestä Leikkilän kylää koskevasta artikkelistaan:

Sammatin uuden historiankirjan yhteydessä on sammattilaista kyläyhteisöä ja elämää kuvattu monin eri tavoin monipuolisesti kunnallisiin ja kirkollisiin lähteisiin nojautuen. Tässä yhteydessä myös moni torppa ja torppari on tullut tutuksi niin sammattilaisille kuin muillekin kirjan lukijoille.

Myös Sammatin taloihin liittyvät isäntäluettelot ovat olemassa ja nekin osin julkaistuna mainitussa kirjassa. Sen sijaan järjestelmällistä torppien asujaimistoa käsittelevää tutkimusta en ole käsiini saanut. Tämä johti ajatukset tällaisen julkaisun tekemiseen.  

Työn laajuus on kuitenkin niin suuri, että Sammatinkin osalta voidaan arvioida tarvittavan n. 300.400 sivun verran tekstiä, jotta koko pitäjä olisi katettu edes tässä vihkosessa esitetyllä tarkkuudella torppien osalta. Laaja käsityöläisjoukko on kokonaan tämänkin tutkimuksen ulkopuolella. 

Luonnollinen työn aloitus itselleni oli kotikyläni Leikkilä, josta lopulta kertyi tähän vihkoseen keräämäni aineisto. Muiden kylien osalta torppia oli kuitenkin jo huomattavasti aiemmin esim. Luskalassa, Kiikalassa ja Haarjärvellä. Tähän on varmaan vaikuttanut kullekin kylälle ominainen talojen omistuspohja.  

Toivon, että sammattilaiset löytävät myös tästä pienimuotoisesta tutkimuksesta mielenkiintoisia yhtymäkohtia omaan lähipiiriinsä. 

Sammatin Leikkilän Juhola, 20.5.2002  

Toivo Haatio

Toivo Haatio on koonnut oheisten julkaisujensa pohjalta 291-sivuisen kirjan Sammatti, Torpat ja torpparit, joka on palkittu kunniamaininnalla Lahden valtakunnallisilla sukututkimuspäivillä 19.-20.3.2005. Lisätietoja http://www.haatio.com  

Nämä julkaisut ovat avattavissa alla olevista linkeistä (katso huomautus alhaalla). 

 

Huom. Ylläolevat Sammatin Torpat ja torpparit ovat PDF-tiedostoja ja niiden katselemiseksi tarvitset Adobe Reader-ohjelman. Tarvittaessa lataa Adobe Reader klikkaamalla allaolevaa kuvakketta

Download Adobe Reader

 

Uusimmat päivitykset


Suvustaja 2/2010

Neljännesvuosisata sukututkimusta Salossa, historiikki - Lue lisää

Sukututkijoitte keväne reissu Eero Kallion kertomana. Ensmätteks mentti Turu Koroissi, vanha piispakirko jäämistöi kattoma.- Lue lisää...

Harri Lintula — lähikuvassa puheenjohtaja - Lue lisää...

Meijerioppia Salon seudulla - Inkereen meijerikoulu 1875 - 1882. Maija Vainion kertomus meijerikoulusta - Lue lisää...

Perukirja vuodelta 1751. Vesa Hänninen perehdyttää perukirjojen tutkimiseen - Lue lisää...

Halikon Hakoniskat sukututkijan silmin. Seija Rannikko-Iltanen sitoo tarua todellisuuteen - Lue lisää...

Elävän leskiä ja kaksinnaimista.-Hanna-Maija Saarimaan jännityskertomus tutkimuksistaan - Lue lisää...

Kuka oli vääpeli Nils Qvist? Kaija Salmisen keräämiä korjauksia Nils Qvistin sukuun - Lue lisää...

 

Uutta sivuillamme

Hallituksen kokoonpano vuonna 2012 ja yhteystiedot - Lue lisää...

Kirjaluettelo päivitetty 7.12.2011 - Lue lisää...

Korjauksia ja lisäyksiä esipolvitauluihin - Lue lisää...

Artikkeli 'Raul Roineen pienoiselämäkerta' on korjattu ja täydennetty - Lue lisää...

Jäsentiedotteiden keskiaukeamalla julkaistuja sukutauluja - Lue lisää...

Vanhojen käsialojen tulkintaa. Helpottaaksemme vanhojen käsialojen tulkinnoista kertovien artikkeleiden löytämistä sivustostamme, olemme keränneet ne omaksi luettelokseen Tietopankki-osioon. - Lue lisää...

Muita linkkejä


©2011 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi