Päivitetty 07.09.2010

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Toholahden markkinat

Artikkeli on julkaistu myös jäsentiedotteessa 2/2009.

 

Pieksämäen markkinat siirrettiin v. 1821 Rautalammin rajalle Toholahteen. Tästä pelättiin aiheutuvan seudun asukkaille niin paljon haittaa, tappeluita, varkauksia ja peltojen tallautumista, että kestikievarinpitäjä Pentti Lyytinen jätti asiasta maaherralle anomuksen (suomen kielellä!).

Korkiast vapa Sukunen Maan Herra ja Ridari
Rakastettu ja Korkia Esi waldani!

Tässä kumartaa yxi Wähänen persouna Teidän Istuintanne, Joka en
tosin Säätyni puolesta olisi Iuuri Sowelias omalla Kätelläni Kirjoittamaan
Sillen Halvimmallengaan Sääty persounallen, Ia sitä vähemmin lähestymään
Teidän Korkiata Istuindanne, Ionga etessä niin monta Tuhatta
Kansa Kuntaa Kumartavat heitänsä. Ia minä en ole muuta Kuin niiten
Seassa yxi halpa Työmies, Engä minä olisi nytkään tullut vaivaamaan
Teidän Korkiata persounaanne ja Korkiata virkaanne minun omalla puheellani
varsingin Kuin minä olen jo Supliikin Kansa lähestynyt Teidä,
Ios ei asia olisi niin liikuttawainen ja niin erin omaisesti Koskeva minuun.
Koska armollinen Keisari Ia Korkia Esi valda on päättänyt markkinat Toholahden
Kylään, niin minä tahdon ne Suurimasa nöyrytesä vastaan
ottaa: mutta rukoilen Kuitengin vielä tämän Kautta Siinä Kaikkein Suurimasa
nöyrytesä että Ios Korkiasti vapa Sukunen Maan Herra ja Ridari ja
minun rakas Esi valdani ja armollinen Isäni armosa Katsosi minun nöyrän
rukouxeni puoleen, niin että määrääsi sen Hevois torin Siihen toiseen
päähän Siltaa joka on niin erinomainen Sopiva ja niin Kaunis ja
tasanen Kangas maa jolla ei tee mitään muuta. Ia Pappila ei Sitä maata
myös kiellä jos siinä asuu Kuka Tahdonsa, Kauppapuodillen on Sijaa
Toholahengin puolella maan tien varrella, mutta jos pellot tulee Hevois
Platsixi Sinä aikana vuodesta, niin me olemma onnettomat. Ios taas Se
olis teidän vallasa niin Kuin Se mahtaa olla Korkiast vapa Sukunen
Maan Herra ia Ridari että määrätä koko markkinat Sillen Rautalammin
puolellen Koska meidän Sanotaan tulevan yhdexi pitäjääxi, niin Siinä
Sillan pääsä on Sijaa, Sekä Puodillen että Hevoisillen ja Siihen myös
pääsee veneellä tavaroinsa joka Haaralta varsin Platsin reunaan, niin
muodon Se on Se Kaikkein Soveliain paikka Toholahden markkinoixi.

Toholax Gästgifwari Bengt Lytinen

Toholahden markkinoiden paikasta riideltiin myöhemminkin, kunnes ne lakkautettiin v. 1836.

Lähde: Saloheimo, Veijo: Rautalammin historia. Rautalammin kunta ja seurakunta, 1980, s. 241 - 245.

 

Uusimmat päivitykset


Suvustaja 2/2010

Neljännesvuosisata sukututkimusta Salossa, historiikki - Lue lisää

Sukututkijoitte keväne reissu Eero Kallion kertomana. Ensmätteks mentti Turu Koroissi, vanha piispakirko jäämistöi kattoma.- Lue lisää...

Harri Lintula — lähikuvassa puheenjohtaja - Lue lisää...

Meijerioppia Salon seudulla - Inkereen meijerikoulu 1875 - 1882. Maija Vainion kertomus meijerikoulusta - Lue lisää...

Perukirja vuodelta 1751. Vesa Hänninen perehdyttää perukirjojen tutkimiseen - Lue lisää...

Halikon Hakoniskat sukututkijan silmin. Seija Rannikko-Iltanen sitoo tarua todellisuuteen - Lue lisää...

Elävän leskiä ja kaksinnaimista.-Hanna-Maija Saarimaan jännityskertomus tutkimuksistaan - Lue lisää...

Kuka oli vääpeli Nils Qvist? Kaija Salmisen keräämiä korjauksia Nils Qvistin sukuun - Lue lisää...

 

Uutta sivuillamme

Hallituksen kokoonpano vuonna 2012 ja yhteystiedot - Lue lisää...

Kirjaluettelo päivitetty 7.12.2011 - Lue lisää...

Korjauksia ja lisäyksiä esipolvitauluihin - Lue lisää...

Artikkeli 'Raul Roineen pienoiselämäkerta' on korjattu ja täydennetty - Lue lisää...

Jäsentiedotteiden keskiaukeamalla julkaistuja sukutauluja - Lue lisää...

Vanhojen käsialojen tulkintaa. Helpottaaksemme vanhojen käsialojen tulkinnoista kertovien artikkeleiden löytämistä sivustostamme, olemme keränneet ne omaksi luettelokseen Tietopankki-osioon. - Lue lisää...

Muita linkkejä


©2011 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi