Päivitetty 24.01.2011

 
  SSSry logo   valokuvakollaasi

Yleistä

Salon Seudun Sukututkijat r.y. on perustettu v.1985, joten toiminnan aloittamisesta tuli kuluneeksi 20 vuotta v.2005. Yhdistyksen tavoitteena on edistää suku- ja henkilöhistoriallista tutkimusta sekä toimia yhdyssiteenä alan harrastajien välillä.

Yhdistys on maamme suurimpia sukututkimusyhdistyksiä: jäsenmäärämme on noin 300. 1990-luvun kuluessa varsinkin nuoret ovat löytäneet sukututkimusharrastuksen ja siten myös yhdistyksemme, joka näin ollen on saanut varsin nuorekkaan ilmeen. Jäsenistöstä suurin osa asuu tai on asunut Salon seudulla. Tutkimuskohteemme ovat kuitenkin levittäytyneet kautta Suomenniemen ja jopa maamme rajojen ulkopuolelle. Salonseutulaisten sukujen lisäksi erityisen hyvin ovat edustettuina Karjalan kannakselta lähtöisin olevat suvut.

Yhdistyksen kuukausikokouksissa alan asiantuntijat luennoivat sukututkimuksen erityiskysymyksistä, ja myös jäsenet esittelevät omia tutkimuksiaan. Kerhohuoneella Salon kaupunginkirjaston sukututkimustiloissa voi tavata muita sukututkijoita ja saada apua tutkimusongelmiin. Mikrofilmien ja -korttien lukulaitteet ovat käytettävissä kirkonarkistojen tutkimiseen. Retkiä sukututkijoita kiinnostaviin kohteisiin tehdään pari kertaa vuodessa.

Jäsentiedote ilmestyy tammi- ja syyskuussa. Se sisältyy jäsenmaksuun, joka on 10 €; vuodessa. Salon Seudun Sukututkijoiden www-sivujen osoite on http://suvut.genealogia.fi/sssry/index.htm . Sukututkimuksesta kiinnostuneet voivat liittyä jäseneksi kotisivuilla tai ottaa yhteyttä hallituksen jäseniin tai toimihenkilöihin .

Kaija Salminen

Uusimmat päivitykset


Suvustaja 2/2010

Neljännesvuosisata sukututkimusta Salossa, historiikki - Lue lisää

Sukututkijoitte keväne reissu Eero Kallion kertomana. Ensmätteks mentti Turu Koroissi, vanha piispakirko jäämistöi kattoma.- Lue lisää...

Harri Lintula — lähikuvassa puheenjohtaja - Lue lisää...

Meijerioppia Salon seudulla - Inkereen meijerikoulu 1875 - 1882. Maija Vainion kertomus meijerikoulusta - Lue lisää...

Perukirja vuodelta 1751. Vesa Hänninen perehdyttää perukirjojen tutkimiseen - Lue lisää...

Halikon Hakoniskat sukututkijan silmin. Seija Rannikko-Iltanen sitoo tarua todellisuuteen - Lue lisää...

Elävän leskiä ja kaksinnaimista.-Hanna-Maija Saarimaan jännityskertomus tutkimuksistaan - Lue lisää...

Kuka oli vääpeli Nils Qvist? Kaija Salmisen keräämiä korjauksia Nils Qvistin sukuun - Lue lisää...

 

Uutta sivuillamme

Kirjaluettelo päivitetty 7.12.2011 - Lue lisää...

Korjauksia ja lisäyksiä esipolvitauluihin - Lue lisää...

Hallituksen kokoonpano vuonna 2011 ja yhteystiedot - Lue lisää...

Artikkeli 'Raul Roineen pienoiselämäkerta' on korjattu ja täydennetty - Lue lisää...

Jäsentiedotteiden keskiaukeamalla julkaistuja sukutauluja - Lue lisää...

Vanhojen käsialojen tulkintaa. Helpottaaksemme vanhojen käsialojen tulkinnoista kertovien artikkeleiden löytämistä sivustostamme, olemme keränneet ne omaksi luettelokseen Tietopankki-osioon. - Lue lisää...

Muita linkkejä


©2011 Salon Seudun Sukututkijat r.y. Tietoja sivuista | Henkilötietosuoja | Sivukartta | Yhteystiedot | Web design Mikko Laihonen , mil[e]netti.fi