|
UIMOSET MATKAILI KARJALASSA Elokuun 6. päivä matkasi 20 innostunutta Uimosen sukuseuralaista kohti Karjalaa. Linja-auto starttasi Helsingistä ja suuntasi kohti Joensuuta, josta kyytiin nousivat viimeiset matkalaiset. Rajan ylitys sujui Niiralassa hyvin, joten pikkuostosten jälkeen suuntasimme Ruskealan marmorikaivokselle ihailemaan maisemia ja odottelemaan kuski-Aarnen keittämää päiväkahvia. Sortavalassa majoituimme Hotelli Sortavalaan. Huoneet olivat ihan hyvät, samoin tarjottu ruoka. Ilta oli vapaata ohjelmaa, joten osa suunnisti hautausmaalle kunnostamaan sukuhautojaan ja osa tutustumaan kaupunkiin iltalenkin merkeissä. Aamulla auton nokka suunnattiin kohti Lahdenpohjaa, jossa hieman tutustuttiin torielämään ja sitten pysäköimme Jaakkiman kirkon raunioille. Siellä kuski laittoi meille oikein lounaan, apunaan ”autotytöt” Aija ja Pirkko. Mikäpä oli lounastaessa ulkosalla kirkkaassa auringonpaisteessa. Syönnin jälkeen matkaa jatkettiin kohti Käkisalmea. Matkalla pysähdyttiin ihailemaan maisemia Kurkijoella. Tie oli taas kerran kokemisen arvoinen. Siinä oli pientä kiharaa ja kuoppia, joten tärinää riitti ja se pölysi valtavasti. Keskinopeus taisi olla n. 30 – 40 km/h. Lopulta illansuussa saavuimme kuitenkin Käkisalmeen, jossa syötyämme meidät opastettiin lähellä sijainneeseen Mökkikylään. Majoitus tapahtui eri kokoisissa mökeissä, jotka olivat siistejä. Saunakin oli lämmin ja löylyä riitti. Seuraavana aamuna ajeltiin ensimmäiseksi Käkisalmen linnoitukselle, jossa saimme todella hyvin opastetun selvityksen linnan historiasta ja tutustuimme museoon ja rakennuksiin. Matka jatkui kohti Viipuria. Pidimme pienen jaloittelutauon Vuoksella, jossa seurasimme koskimelojien harjoittelua ja ihailimme vapaana virtaavaa Vuoksea. Ennen Viipuria kokattiin levähdysalueella lounas ja samalla keiteltiin myös jälkiruoaksi kahvit. Saimme sinne vieraaksi myös ”kauppa-auton”, josta sai ostettua mm. janojuomia ja karttoja. Sen jälkeen ajeltiin Viipuriin ja pysähdyttiin ensimmäiseksi kauppahallille pikkuostoksille ennen majoittumista. Illan kukin vietti omalla tahollaan. Aamulla matkamme alkoi opastetulla kiertoajelulla ympäri kaupunkia. Opas kertoili todella hyvin kaupungin historiasta ja rakennuksista. Kierroksen lopuksi vielä kiertelimme Monrepon puistossa toista tuntia. Puisto oli kaunis ja päivä lämmin ja aurinkoinen. Matka jatkui seuraavaksi kohti Ensoa, jossa rajanylitys sujui hyvin. Imatralle jäi Joensuun suunnan matkalaiset ja loput suuntasivat kohti Helsinkiä. Matka oli onnistunut ja ilmat suosivat meitä. Oli lämmintä ja aurinkoista, joten kaikki näytti kauniilta ja matkalaisten mieliala pysyi korkealla. Kiitoksia kaikille matkalla mukana olleille ja hyvää loppuvuotta. Aija Uusoksa Sukuseuran esimies
|
|
©Uimosen sukuseura ry |