Sukuseuran sukukokous pidettiin 6-7.8 Valkealassa, lähestulkoon keskellä Repoveden kansallispuiston erämaata. Joillekin paikallepääsy aiheuttikin muutamia erämaassa harhailtuja kilometrejä...Paikka ja ympäröivä luonto olivat upeita, ja talon notkuvat ruokapöydät takasivat sen, että kukaan ei varmastikaan ollut viikonlopun aikana nälkäinen.
Kaiken kaikkiaan väkeä oli saapunut kokoukseen kuitenkin harmittavan vähän, vain kolmisenkymmentä ihmistä. Illan aikana ja seuraavana päivänä piipahti vielä kymmenkunta sukuseuralaisia.
Sydämellinen KIITOS teille kaikille, jotka pääsitte tapaamiseen!
Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, sekä mietittiin tulevien vuosien toimintaa. Kulttuurin merkeissä tapahtuvat tapaamiset saivat kannatusta, mutta sen tarkemmin mitään ei vielä päätetty. Ilmoita omat ideasi hallituksen jäsenille! Suurimman joukon seuralaisista tavoittaa edelleen yhdistyksen kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti Suwun Jousi, jossa tapahtumista tullaan tiedottamaan. Lehden koostamisesta tästä eteenpäin kantavat suurimman vastuun Dirk Agartz ja Marja-Liisa Wright. Www-sivuille kannattaa kuitenkin jättää ilmoituksia ja ideoita, ja näin omatoimisestikin koota porukkaa vaikka lyhyelläkin varoitusajalla kulttuuri- ym. rientoihin ja reissuihin. Syksyn aikana ainakin pieni retkikunta Etelä-Suomesta lähtee viemään muistolaattaa Jänissaareen suvun yhden haaran kotitilan entiselle paikalle.
Arvi Wright oli tuonut sukutapaamiseen pitkällisen sukututkimustyönsä hedelmät, eli sukupuun, jossa on yhteensä yli 1000 nimeä. Sukupuusta riitti keskusteltavaa. Lauantai-iltana ohjelmassa oli ihana savusauna ja uintia. Illalla innokkaimmat osallistuivat Tuulettaren vesibussiristeilyihin. Elovalkea-viikonlopun ansiosta Orilammella nähtiin myös tulishow, ilotulitus ja mökkiläisten rannoilleen sytyttämät tulet. Ilta venähti uusien ja vanhojen sukulaisten vapaamuotoisessa illanvietossa. Sunnuntaina ohjelmassa oli vielä perinteikäs pullokilpailu.
Valokuvia:

Nukkeyleisöä...


Kisayleisöä.



Kisatunnelmaa.

Paula ja Aila.

Arvi heittää lanttia.